Jotain minusta

  • Olin aina haaveillut siitä, että voisin vain piirtää kaiket päivät ja nyt teen sitä mistä jo pikkutyttönä juttelin äidilleni. Kuvitus on usein asiakkaiden toiveiden mukaista mutta pääsen myös tekemään omia mielenmaisemiani kankaiksi, printeiksi ja korteiksii. Arvostan kotimaisuutta ja eettisyyttä tuotteissani ja suurin osa tuotteista tehdäänkin Suomessa, osa Euroopassa.

     

    Kuvitan akvarellein, pastellein, lyijykynin ja mustalla tussilla ja usein täydennän kuviani tietokoneella. Olen saanut tehdä myös kuvituksia kirjoihin, oppaisiin ja jopa pulloautomaattiin ja otankin usein haasteita mielelläni vastaan  juuri sellaisissa kuvituksissa mitä en ole vielä tehnyt. Haaveilen myös lastenkirjojen kuvittamisesta.

     

    Saan usein kuulla olevani kovaääninen ja eläväinen ja se näkyy myös kuvissani.  Kuitenkin tietynlainen herkkyys kumpuaa sisältä kuviin ja pääsee voikukan höntylän tavoin paperille. Kolmen pienen pojan äitinä kuvitan myös poikamaisia asioita pojilleni.

     

    Toivon siis, että löydät sivuiltani itsellesi sopivan sielunmaiseman-kuvan, josta sinä nautit.

     

     

    Hymyillen, Sari